2.1.2013

Vielä murunen joulua..

Vielä muutama kuvanen meijän perheen joulunvietosta. 
Oli kyllä taas kerran aivan ihana joulun aika. Tuli kyllä tosiaankin rentouduttua ja syötyä hyvin ja paljon. Mieskin sai pitää joululomaa, joten olipa mahtavaa olla koko perhe kotosalla.

Postitettujen joulukorttien jälkeen en jaksanutkaan enää askarrella uutta kortti-erää, joten päädyin laittamaan virtuaalisen joulutervehdyksen fb-kavereilleni. Oon aina sanonut, että jos joskus saan lapsia, en koskaan lähetä niitten valokuvasta tehtyjä joulukortteja kenellekään ;) No, en oo vielä lähettänyt, mutta onkohan tuo jo aika lähellä sitä. Mutta yhdet tutut ottavat lapsistaan joka joulu aivan mahtavat joulukorttikuvat, sellaiset, joihin on nähty todella paljon vaivaa. Puvut, valaistus ja muu rekvisiitta on mietitty loppuun asti. Semmoset olis kyllä kivat! 

 Muutama ystävä sai meiltä joululahjaksi tollaiset cookie-mix-in-a-jar -jutskat. Tuo on minusta kiva idea.. tai oli siihen asti kun eksyin kielletylle alueelle, eli kaksplussan keskustelupalstalle. Joku kyseli ohjeita tällaiseen, niin vastauksethan oli tietysti tätä rataa; "kuka ääliö antaa jotain jauhoja lahjaksi?!", "Siis hyi v***u, miten epähygieenistä".. Voi apua! :) Mutta juu, minusta näistä tuli ainakin tosi herkullisia keksejä ja tykkäisin ite saada lahjaksi jotain tällaista. Voisinpa laittaa tätä ohjetta myöhemmin tänne.

 Jouluateria nautittiin tänä vuonna vaarin aitasta pelastetuilta Arabian lautasilta. Hyvältä maistui! 
Karjalanpaistin sijaan tänä vuonna syötiin miehen itse metsästämää ja valmistamaa metsopaistia. Nam.



Pyysin jotain nättiä ilmettä :)

Poju poseeraa joululahjavaatteissaan. 
Taas meni mönkään ajatus joululahja-postauksesta. Nimittäin kaikki itse tehty meni paketteihin ennen kuin ehdin/muistin kuvata. Täytyy yrittää, jos saisi vielä kuvia napattua. 
En ehtinyt tehdä lahjoja itse niin paljon kuin olisin halunnut, saumuri oli huollossa pari viikkoa juuri joulun alla. 

 Kumpikin muksu on kasvanut ulos jo niin monista vaatteista, että tein molemmille pukinkonttiin uusia vaatteita. Ihan perus-juttuja, puseroita, mekkoja, housuja..


 Kauan odotettu hetki, kun piparkakkutaloa pääsi viimein syömään :) 

Joululeivonnaiset meillä oli melko perinteiset, niinkuin kaikki joulussa pitääkin olla :) 
Oli kanelikierre-pullia, jouluhalko ja pekaanipikkuleipiä. 

 Haikein mielin olen jo osan joulukoristeista pakannut laatikoihin odottelemaan ensi vuotta. 
Jouluihminen on jouluihminen ympäri vuoden :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti