7.5.2012

Väriä elämään

Colore. Sisustajan karkkikauppa, todellakin! Näin ton bambi-kalenterin jonkin sisustuslehden sivuilla ja sitä kautta päädyin Coloren nettikauppaan. Tuo söpönen (ja viimeinen) bambi sieltä piti kotiuttaa ja samalla kaikkea muutakin ihanaa ja tuikitarpeellista :)

 Kotona pitää näkyä, ketä siellä asuu ja mitä siellä rakastetaan. Tavarat on aika usein hujan hajan ja elämisen jälki näkyy. Kyllä meillä siivotaan toki, ei saa olla pölyä ja roskaa. Mutta sotkuisuus ja sekaisuushan on kaksi eri asiaa. Meillä kaikki on onnellisesti sekaisin! Talo ja sen asukkaat <3

Nytpä minä kerron tämän takuuvarman onnistuja-kakun reseptin: 

Cheesecake

Pohja: 
100g voita
1dl sokeria
1 muna
2½dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Sekoita seokseen muna.

2. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ensin yhteen ja lisää jauhoseos muun taikinan joukkoon. 

3. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija n. 25cm) pohjalle ja voitele reunat. 

4. Taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille n. 4 sentin korkeudelle.

Täyte: 
1prk Valio maustettua rahkaa (itse käytin tällä kertaa vaniljaa)
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl turkkilaista jogurttia
1 muna
3/4dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
3rkl perunajauhoja

1.Sekoita kaikki täytteen ainekset kulhossa ja vatkaa seos kuohkeaksi. 

2. Levitä täyte pohjan päälle ja paista kakkua n. 30 minuuttia 175-asteisessa uunissa. 

Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua. 
Kakun kanssa maistuu esim. marjasurvos, mutta tämä on aivan taivaallista ilman mitään lisukkeita. 
Täytettä voi muokata oman maun mukaan! Kivoja herkkuhetkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti